Lierokarja ja kukkaniitty -

komposti- ja katemateriaalien käyttö palstaviljelyksillä

Hankkeen tavoitteet pitkällä aikavälillä

A) Ylläpitää ja edistää Pihlajarinteen yleisten alueiden siisteyttä ja viihtyisyyttä lähiluonnon monimuotoisuutta kunnioittaen ja vaalien.

B) Edistää Pihlajarinteen alueelta kertyvän haravointi-, oksa-, ym. maatuvan puutarha- ja pihajätteen paikallista käsittelyä ja hyötykäyttöä.

C) Tarjota yhdistyksen jäsenille (ja jos palstoja riittää, myös ympäröivien alueiden asukkaille) mahdollisuus kasvattaa luonnonmukaista lähiruokaa ja muita hyötykasveja omakotiyhdistyksen viljelypalstoilla. Helpottaa viljelyä tarjoamalla viljelijöiden käyttöön kate- ja kompostiaineita.

D) Parantaa omakotiyhdistyksen viljelypalstojen maan laatua lisäämällä maan humuspitoisuutta ja edistämällä maaperäeliöiden toimintaa.

E) Ylläpitää ja edistää yhdistyksen viljelypalsta-alueiden pientareiden ja ympäröivien avonaisten alueiden kukkaniittyluonnetta, hoitamalla niitä niitynhoidon periaattein, ylläpitäen ja parantaen niittykasvien ja -perhosten elinmahdollisuuksia.

Taustaa

Aikaisempina vuosina on sekä yhdistyksen kevät- että syystalkoiden yhteydessä tilattu YTV:ltä kolme biojätelavaa haravointijätteiden ja oksien poiskuljettamiseen. Lavojen kustannukset ovat olleet noin 6000 mk vuodessa. Lisäksi asukkaat ovat yleisesti kärränneet pihoiltaan puutarhajätettä lähiluontoon ja alueen tyhjille tonteille, sekä polttaneet pihoillaan lehti- ja risukasoja.

Omakotiyhdistyksellä on kaupungilta vuokrattuna Kuninkaantien varresta noin 30 aarin alue entistä peltoa käytettäväksi palstaviljelytoimintaan. Maa on raskasta savea, jossa on hyvin vähän multa-ainesta ja humusta. Keväällä maa on pitkään märkää, ja kesällä se helposti kuivuu halkeilevaksi kuoreksi. Muuten alue on olosuhteiltaan erittäin sopiva viljelykäyttöön: sijainti puuston ja pensaikkojen suojaamassa etelä-kaakkoisrinteessä tekee paikasta pienilmastoltaan hyvin lämpimän ja suojaisen.

Yhteensä noin 30 aarin viljelypalsta-alueesta on viimeisten 5-10 vuoden aikana ollut viljelyssä vain 12 aaria, vuonna 1999 enää alle 9 aaria. Etenkin viimeisinä viljelystä poistuneet alueet ovat sitkeän juolavehnikön vallassa ja niiden raivaaminen uudestaan viljelykäyttöön sopiviksi olisi perinteisin menetelmin erittäin työlästä. Useimmilla viljelijöillä oli käytössä vain noin 1/3-2/3 aarin suuruinen ala alunperin yhden aarin kokoisesta palstastaan. Viljelypalstojen vuokrilla katetaan vain alueen vuokra kaupungille (500 mk/vuosi), sekä kesävesi (vakiohinta 500 mk/kesä). Palstavuokran suuruus on siis suoraan riippuvainen käytössä olevien viljelypalstojen määrästä. Maan raskaus ja rikkaruohoisuus yhdessä viljelijöiden vähenemisen myötä kohoavien vuokramaksujen kanssa uhkaavat lopettaa koko viljelytoiminnan.

Viljelypalstat sijaitsevat kahdessa eri lohkossa, joista viime vuosina on ollut käytössä vain itäisempi, noin 18 aarin suuruinen alue. Lohko rajoittuu alareunastaan pientä puroa reunustavaan pajuja ja pienikokoisia lehtipuita kasvavaan vyöhykkeeseen, jossa kasvaa myös runsaasti mm. alueelle kesäisin tuoksuaan levittävää mesiangervoa. Avoimen alueen alaosa on kosteaa, ja sinne on muodostunut kukkaniittyä, jossa kasvaa timotein lisäksi runsaasti mm. perhosia houkuttelevaa virmajuurta, apilaa, hiirenvirnaa ja niittynätkelmää. Paikoitellen alue uhkaa muuttua maitohorsmikoksi, sekä vähitellen pensoittua niiton puutteessa. Ylempänä alue on kuivempaa ja matalakasvuisempaa tuoretta niittyä.

Palsta-alueiden välissä on tuomea ja muita lehtipuita ja -pensaita kasvava lehto-tiheikkö, jonka halki virtaa sadevesiviemäristä alkunsa saava puro. Tiheiköstä kaikuu alkukesäisin satakielen laulu. Molempien avoimien palsta-alueiden laidoilla tilaa valtaavat pajukot, maitohorsma, nokkonen ja villivadelma, joka on jo valloittanut laajan alueen itäisemmän palsta-alueen yläpuolelta.

Koko palsta-alue, sekä sen kaakkoispuolinen purojuotti pajukkoineen sekä entinen pelto on kaupungin omistama ja kaavoitettu puistoksi. Puron koillispuolen niittyä vallitsee jo ryhmittäinen koivikko ja paikoin tiheät nuoret lehtipuuvesaikot. Palstojen ulkopuolisia alueita ei lähiasukkaiden kertoman mukaan ole niitetty ainakaan kymmeneen vuoteen, ja nyt vielä avoimet niittylaikut uhkaavat pensoittua ja kasvaa umpeen.

Toimintaa ja tuloksia tavoitteiden saavuttamiseksi
vuosina 2001-2002

A) Yleisten alueiden siisteys

Yhdistys järjesti kahdet talkoot, keväällä 4.-6.5. ja syksyllä, 3.-4.11. Talkoissa siivottiin Pihlajarinteen alueen yhteiset alueet - pallokenttä, leikkipuisto, katujenvarret ja palokujat - haravoimalla ja keräämällä roskat. Kevään talkoissa siivottiin myös noin yhtä jätelavallista vastaava määrä risuja, juurakoita yms. tyhjältä tontilta, jolle niitä oli naapurustosta ajan myötä kärrätty. Molempiin talkoisiin osallistui arviolta parikymmentä ihmistä.

Järjestettiin kevättalkoot (n. 20 henkeä) yleisten alueiden haravoimiseksi ja siivoamiseksi. Keväisiä savuhaittoja pyrittiin vähentämään luomalla asukkaille mahdollisuus tuoda risut ja puutarhajäte kuuteen eri puolille aluetta järjestettyyn keräyspisteeseen. Syystalkoita ei ehditty pitää, sillä lumi satoi maahan jo ennen lehtien putoamista.

B) Biojätteen hyötykäyttö ja käsittelyn läheisyysperiaate

Käytössä vain yksi biojätelava kevättalkoiden yhteydessä, perinteisten 3+3 sijaan. Muu biojäte käsiteltiin paikan päällä. Risut haketettiin vuokrasilppurilla. Lehdet ja hake kuljettiin omakotiyhdistyksen viljelypalstoille. Keväällä aines käytettiin pääosin katteena (ks. liite) ja syksyllä kompostoitiin. Jäsentiedotteessa muistutettiin, ettei ympäröivä lähiluonto ole puutarhajätteen kaatopaikka, ja neuvottiin niitä asukkaita, jotka eivät itse kompostoi puutarhajätettään tuomaan se palstoille kompostoitavaksi. Kehotusta noudatti - palstoille kertyneen suuren kasan perusteella - ilahduttava määrä ihmisiä.

Kaikki talkoissa haravoitu biojäte käsiteltiin paikallisesti kate- ja kompostimateriaalina viljelypalstoilla. Asukkaiden puutarhajätteen keräämiseksi hyötykäyttöön järjestettiin eri puolille aluetta kevättalkoiden yhteydessä yhteensä kuusi keruupistettä. Talkoissa materiaali kuljetettiin palstoille hevoskärryillä, ja osa risuista haketettiin vuokrahakettimella. Loppujen risujen hakettamiseen pyydettiin avuksi kaupungin viherpalvelun haketustraktori. Hake ja muu materiaali, sekä edellisenä syksynä kerätty, osittain kompostoitunut aines käytettiin katemateriaalina palstoilla.

C) Viljelymahdollisuuksien parantaminen: uuden viljelyalan raivaus ja katteen käyttö

Kevättalkoissa kerätty aines käytettiin katteena pääosin uusilla viljelyksillä. Katetta käytettäessä uutta maata ei välttämättä tarvitse kääntää, vaan rikkaruohot tukahdutetaan katteen lisäyksellä aina, kun ne pyrkivät pintaan. Menettelyä (ks. liite) oli jo onnistuneesti kokeiltu juolavehnikön muuttamiseksi takaisin viljelykäyttöön kesällä 2000 noin 1/3 aarin alueella. Keväällä 2001 katemateriaali riitti yhteensä noin yhden juolavehnikkö-aarin käsittelyyn ja aloilta saatiin runsas perunasato jo samana syksynä. Haketta käytettiin katteena myös vanhojen palstojen käytävillä sekä mansikkapenkeissä.

Kesän 2001 ajan varattuina oli kaikkiaan 10 kokonaista ja kolme puolikasta palstaa.

Kesän 2002 ajan varattuina oli kaikkiaan 12 kokonaista ja neljä puolikasta palstaa.

D) Maan laadun, pieneliötoiminnan ja viljelykelpoisuuden parantaminen

Kesällä 2000 käyttöön otetulla kateviljelyalalla oli keväällä 2001 noin kymmenen sentin paksuinen kerros lähes maatunutta humusta sekä runsas lierokanta. Rikkaruohot olivat lähes kokonaan tukahtuneet. Jäljelle jääneet harvat voikukat ja ohdakkeet oli helppo kitkeä. Humuspitoinen, kuohkea maa lämpeni keväällä nopeasti käyttökuntoon ja siinä viljeltiin menestyksekkäästi luonnonmukaisin menetelmin viherkatetta, kalkkia ja luonnonlannoitteita käyttäen mm. mukulaselleriä ja purjosipulia. Syksyllä 2001 humuskerros oli jo hienorakenteista mustaa multaa.

Keväällä 2001 uudisaloille maahan levitetty katemateriaali muodosti syksyllä jo pitkälle maatuneen, yleisväriltään tumman noin 5-15 senttimetrin paksuisen humuskerroksen. Myös näillä alueilla esiintyi runsaasti kastematoja.

Osa syystalkoiden aikana haravoiduita kuivimmista lehdistä kasattiin paksuksi, kuohkeaksi talvikatteeksi vuosina 2000-2001 käyttöönotetuille viljelyaloille. Talvikate hidastaa tai jopa estää maan routaantumisen talvella, jolloin hajottajaeliöt voivat toimia pitkälle syksyyn tai jopa talvella.

Lopuista talkoissa kertyneestä materiaalista kasattiin talkootyönä kolme kompostiaumaa, kukin kolmesta viiteen metriä pitkiä. Aumat lähtivät hyvin maatumaan; ne kuumenivat sisältä höyryäviksi ja olivat jo parin viikon kuluttua kasaamisesta selvästi vajuneita.

Ensimmäisenä kevättoimena haravoitiin talvikate sivuun, jotta maa pääsisi esteettä lämpenemään. Kate oli jo puolilahoa, eikä sen poistaminen ilmeisesti olisi ollut ainakaan näin lämpimänä keväänä lämpötalouden kannalta välttämätöntä, sillä nyt maa pääsi jo kuivumaan liikaa ennen kevätkylvöjä. Toisaalta haravoinnin jälkeen maa oli helppo kuokkia ja muokata penkeiksi, sekä keväällä itämään ehtineet rikkaruohot ja paikoittaiset monivuotiset rikkaruohot poistaa. Nämäkään toimet eivät olisi kateviljelyssä välttämättömiä. Talvikatetta käytettiin myöhemmin katteena uusien uudisalojen perunanviljelyssä.

Kesällä 2000 katteen avulla kääntämättä käyttöön otetulla alalla ei enää esiintynyt monivuotisista rikkaruohoista kuin muutama yksittäinen ohdake. Tältä kaksi vuotta kateviljelyssä olleelta alalta oli savikerroksessa ollut tiheä juolavehnän juurakko jo täysin hajonnut ja sen tilalla savessa oli kuohkea "reikäkerros". Keväällä tämä koemielessä kuokittiin hyvin maatuneen ja nopeasti lämmenneen, mutta vain 3-7 cm paksuiseksi vajuneen pintamultakerroksen sekaan ja näistä muotoiltiin noin 10 cm korkeita penkkejä, jotka lannoitettiin puun tuhkalla. Savipintaiseksi jääneet käytävät peitettiin jälleen hakkeella. Penkeissä viljeltiin - nyt kolmantena viljelyvuotena, perunan ja vaativien kasvien jälkeen - menestyksekkäästi palkokasveja (haravointilehtikatteessa), sekä sipulia ja porkkanaa (ohut tuoreruohokate alkukesällä, loppukesällä vähän hakekatetta). Porkkanat kasvoivat suuriksi, mutta juuren törmäys kovaan savikerrokseen aiheutti osalla porkkanoista haaroittumista tai kuroutumista, sekä jonkin verran juurten katkeilua korjuuvaiheessa. Katteen vähäisen käytön takia yksivuotisia rikkaruohoja piti kitkeä tai harata. Kuohkeasta maasta tämä oli helppoa.

Kaikenkaikkiaan maa oli kahden kateviljelykauden jäkeen hyvässä kasvukunnossa ja pintakerroksestaan kuohkeaa ja multaista, helposti viljeltävää. Syvemmällä olevassa savikerroksessa oli melko paljon kastelierojen käytäviä, mutta juurikkaiden kasvua ja sadonkorjuuta - joskaan ei satotasoa - kova savi edelleenkin hieman haittasi. Viimeistään tässä vaiheessa maa ehkä kannattaisi kuohkeuttaa esim. talikolla pistelemällä ja heiluttamalla, vaikkakin se melko työlästä näin kovalla savimaalla onkin (kääntämisestä puhumattakaan). Kääntämisessä on tassä vaiheessa työläyden lisäksi omat hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta se pehmentäisi syntynyttä kuohkean ja kovan maan jyrkkää rajaa nopeasti ja syvemmältä kuin pelkkä kuokkiminen, mutta toisaalta häiritsisi kastelierojen pysyviä käytäväsysteemejä, jotka ilmastavat maata syvältä ja pitkällä aikavälillä. Lisäksi maan pintakerroksen muuttuminen uudelleen hyvin saviseksi vaikeuttaisi mm. kastelua ja kitkemistä. Kääntämis- ja kuohkeutustarve kannattanee miettiä tapauskohtaisesti riippuen siitä kuinka paljon aikaa ja voimia on käytettävissä, kuinka nopeita muutoksia haluaa, mitä kasveja haluaa viljellä ja kuinka paljon ja minkä laatuista kate- ja kompostimateriaalia on saatavilla ja paljonko sitä haluaa käyttää missäkin viljelyn vaiheessa.

Vähemmän aikaa käytössä olleilla aloilla maan laadun kehitys on ollut pääpiirteissään samanlaista kuin ensimmäisellä alallakin. Humuksen määrä ja edelleen multakerroksen paksuus riippuu maahan lisätyn aineksen määrästä ja laadusta. Nopeimmin lahoaa tuore vihreä kateaines ja hitaimmin oksanpätkät ja tammenlehdet. Juolavehnikkö oli lähes täysin hävinnyt paikoilta, joissa se oli onnistuttu vuoden ajan pitämään pinnan alla (käytännössä lehti- ja hakekatteen alla oli käytetty aluskatteena vanhoja räsymattoja, pahvilaatikoita tai paksuhkoa sanomalehtikerrosta).

E) Niittyjen hoito

Miehenkorkuista maitohorsmaa ja nokkosta kasvanut viljelemätön palsta on niitetty sekä vuonna 2000, että vuonna 2001 ja aines on haravoitu pois ja käytetty viherkatteena. Viljeltyjen palstojen pientaria ja palstojen välisiä käytäviä on samoin niitetty viherkatteeksi, samoin viljelemättömiä palstoja vaihtelevasti vuosina 2000 ja 2001 yhteensä noin neljän-viiden aarin alalta.

Talkoiden yhteydessä syksyllä 2001 raivattiin vesakkoa palsta-alueen yläosasta noin 1/2 aarin alueelta ja aines haketettiin kompostikasoihin.

Kaupungilta hankittiin niittolupa palstaviljely-alueeseen liittyvälle kaupungin puistoalueelle. Alkukesällä niitettiin katteeksi samoja alueita kuin aikaisempinakin vuosina noin 2-3 aarin alalta, sekä lisäksi uudelta alueelta noin 1-2 aarin alalta. Elo-syyskuussa niitettiin suurin osa käytössä ollevaan palsta-aluelohkoon välittömästi liittyvistä avoimista alueista, yhteensä noin 8-10 aaria, sekä noin puolet läntisemmästä palsta-alueesta ja siihen liittyvästä avoimesta alueesta, noin 5-10 aaria.

Palsta-alueelta ja siihen liittyvältä kaupungin alueelta aloitettiin kasviston inventointi. Alueelta tavattiin noin 50 perhosten mesikasviksi soveltuvaa kasvilajia.

Kateviljely

Oleellista kateviljelyssä on, että maata ei välttämättä tarvitse muokata. Muokkauksen sijasta maan pinnalle lisätään jatkuvasti uutta maatuvaa ainesta, katetta. Lierot ja muut eliöt huolehtivat katteen sekoittamisesta multaan, maan kuohkeuttamisesta ja kasvinjätteiden muuttamiseksi humukseksi ja edelleen kasviravinteiksi.

Kateviljelyn aloittaminen

Aikaisemmin muokatulla maalla on edullisinta on aloittaa kateviljely syysmuokkauksella. Maahan voidaan sekoittaa kompostia ja maa käännetään noin 10 sentin syvyydeltä. Tämän jälkeen maan pinta peitetään oljilla, heinillä tai syksyn lehdillä. Jopa 20 sentin vahvuista kerrosta on suositeltu, mutta ohuemmastakin kerroksesta on hyötyä. Tällä tavalla aloitettaessa maa tulee nopeasti hyvään kasvukuntoon.

Jos paikka on ollut pitkään viljelemättä ja täysin rikkaruohojen vallassa, saattaa maan kääntäminen aiheuttaa ongelmia. Rikkakasvien maahan hautautuneetkin siemenet tulevat pintaan ja itävät, juolavehnä intoutuu villiin kasvuun. Elollinen, pitkän ajan kuluessa rakentunut multakerros kumotaan ylösalaisin; humuskerroksen happea tarvitsevat eliöt haudataan syvälle ja juuristovyöhykkeen ravinnontuottajat siirretään pintaan. Pitkään rauhassa olleen maan muokkaus saattaa myös häiritä lierojen toimintaa; tehokkaimmat maan syväilmastajat - jopa 30 sentin mittaisiksi kasvavat kastelierot - tekevät nimittäin verrattain pysyviä käytäviä maaperään. Kasvimaata tällaiseen paikkaan perustettaessa maan kääntäminen voidaan välttää käyttämällä kateviljelytekniikkaa seuraavalla tavalla:

Leikkaa tai paina maan tasalle kaikki pitkät rikkakasvit. Maahan voidaan ripotella haluttaessa orgaanisia hivenainelannoitteita, kalkkia tai puuntuhkaa.

Peitä koko alue aaltopahvilla, sanomalehdillä tai vanhoilla luonnonkuitukankailla, esim. räsymatoilla. Parhaan tuloksen saat, kun kerros on niin paksu, ettei valo pääse läpi ja arkit on hyvin limitetty niin, etteivät voimakkaimmatkaan rikkaruohot mutkittele niiden välistä. Sanomalehdistä on varminta käyttää vain mustavalkoisia sivuja, sillä värilliset musteet saattavat edelleenkin sisältää myrkyllisiä raskasmetalleja. Märkiä lehtiä ja pahveja on helpoin käsitellä, ja kosteus houkuttelee kastemadot kerroksen päälle, mikä puolestaan nopeuttaa peitteen hajoamista mullaksi.

Jos haluat kasvattaa jo ensimmäisenä vuonna alueella muita kasveja kuin perunaa, lisää pahvi- yms. kerroksen päälle 5-10 cm kerros kypsää kompostia. Hieman keskeneräinenkin komposti käy, ellei se sisällä siemeniä eikä rikkakasvien juuria. Perunaa varten katteeksi kelpaa vaikka edellissyksynä tai samana keväänä haravoidut lehdet tai vastaniitetty vihersilppu, jota muussa tapauksessa lisätään vasta pitemmälle lahonneen kompostikerroksen päälle.

Tee katteen läpi X:n muotoinen viilto pahvi tai paperikerrokseen. Työnnä multaa (tai lehtimassaa) viillon alle ja istuta siihen taimi tai kylvä siemen tai siemenperuna. Tällä menetelmällä onnistuvat parhaiten peruna ja kasvit, jotka vaativat pitkää kylvöetäisyyttä: sokerimaissi, kaalit ja kurpitsat. Perunat voi istuttaa myös katteen sisään pahvi- tms. kerroksen päälle, jos jatkossa huolehditaan katteen riittävästä kosteudesta.

Peitä koko alue katteella. Jos olet kylvänyt siemeniä, voit levittää kerroksen vasta, kun taimet ovat ilmestyneet näkyviin. Sopivia katemateriaaleja ovat esimerkiksi olki, puun lehdet, puuhake, ruohosilppu tai niittoaines. Olki, puuhake ja muut vähätyppiset materiaalit kuluttavat hajotessaan typpeä, joten niitä käytettäessä pitää lisätä myös jotakin typen lähdettä kuten esim. kanankakkaa, nokkosia tai runsaasti vihreää niittoainesta. Jätä peittämättä kohdat, joissa on taimia tai siemeniä. Perunan voi kuitenkin peittää.

Lisää katetta tarvittaessa, eli mikäli rikkakasvit pyrkivät pintaan katteen läpi tai esimerkiksi mullataksesi perunaa. Runsaasti typpeä käyttävät kasvit pitävät erityisesti tuoreen viherkatteen lisäyksestä. Erityisen typpipitoisia ovat nokkonen ja hernekasvit, esimerkiksi apila. Ne ovat myös lierojen herkkua.

Syksyllä katetusta maasta maatumaton pintakate siirretään keväällä syrjään, jotta maa lämpenisi nopeasti. Mahdolliset siemenistä katekerrokseen maan lämmetessä itävät rikkaruohot on helppo harata pois tässä vaiheessa. Muuten maata ei enää käännetä syvältä, vaan sitä hoidetaan lisäämällä katetta kun taimet ovat nousseet pintaan, sekä aina tarvittaessa.

Kateviljelyn voi aloittaa kesälläkin. Lopetetaan vain rivivälien ja juuristoalueiden haraaminen ja peitetään ne kateaineella. Katekerroksen tulee olla niin paksu, että rikkaruohot peittyvät kunnolla. Katetta ei levitetä kuivaan maahan, vaan se lisätään sateen tai kastelun jälkeen.

Monet tavalliseen tapaan viljelevätkin levittävät alkukesällä eloperäisen katteen riviväleihin. Syksyyn menneessä kate on jo niin lahonnut, että sen voi huoletta kääntää syysmuokkauksessa maahan. Näin menetellen maan rakenne paranee, kun siihen tulee lisää kuohkeuttavia aineksia.

Katteen edut

Katteen edullinen vaikutus perustuu ensinnäkin siihen, että se vilkastuttaa maan eliötoimintaa. Tämä vuorostaan muuttaa kasvuoloja edulliseen suuntaan. Eloperäisen aineksen peittämässä maassa lieroilla ja muilla eliöillä on ihanteelliset oltavat ja palkaksi ne huolehtivat maan muokkauksesta ja lannoituksesta.

Lierot syövät kasvinjätteitä, jotka niiden ruuansulatuskanavassa muuttuvat erittäin arvokkaaksi lannaksi. Tätä lantaa kastelierot - lieroista kookkaimmat - voivat tuottaa kolmisen kiloa neliömetrille kesässä. Lierot vapauttavat ravinteita myös kivennäismaasta. Lierojen ulosteet ovat happamuudeltaan neutraaleja. Siten ne tasaavat maan pH-arvoa tehden sen vähitellen yhä paremmaksi puutarhaviljelykseen.

Kaivaessaan käytäviään lierot edistävät sekä sadeveden imeytymistä maahan, että liian veden poistumista maasta. Samalla ne edistävät kaasujen vaihtumista eli liian hiilidioksidin poistumista maasta ja happipitoisen ilman pääsyä sen tilalle. Syvälle tunkeutuvat lierot kuten kasteliero puhkovat maan tiivistyneitä kerroksia ja auttavat kasvien juurten tunkeutumista jankkoon ja pohjamaahan asti. Näin ne lieventävät mm. koneilla muokatuilla pelloilla (ja entisillä pelloilla) yleisen kyntöanturan haittavaikutuksia.

Erityisen tärkeää Suomen oloissa on, että lierot edistävät kestävän mururakenteen syntymistä maassa. Niiden eritteet sisältävät liimamaisia aineita, jotka liimaavat maahiukkaset yhteen sateita ja muokkauksia kestäviksi muruiksi. Tällainen mururakenne on ihanteellinen sekä maan vedenpidätyskyvyn että ilmavuuden kannalta.

Kateviljelyssä lierot käyttävät katteen vähitellen ravinnokseen, joten viljelijän on huolehdittava katteen riittävyydestä. Lierot viihtyvät myös siksi, että niiden työskentelyä ei häiritä muokkauksilla. Maa säilyy syksyllä pitkään lämpimänä katteen alla, joten lierojen vuotuinen työskentelyaika muodostuu pitkäksi.

Runsaasti humusta sisältävä maa pystyy varastoimaan paljon vettä, sekä kevätkosteutta että sateena tulevaa. Maan pinnalla oleva katekerros ehkäisee kosteuden haihtumista maasta, joten katteen peittämässä maassa kasvit eivät helposti kärsi kuivuudesta.

Kate tukahduttaa myös rikkakasveja. Yksivuotisista rikkakasveja ei kateviljellyillä aloilla yleensä ole haittaa. Monivuotisista rikkakasveista esimerkiksi ohdake ja juolavehnä tulevat alkuun helposti katteen läpi. Tämän voi estää esimerkiksi laittamalla katekerroksen alle sanomalehteä. Ensimmäisen vuoden jälkeen jäljelle jääneitten, yhä katteen läpi puskevien harvojen ohdakkeiden, voikukan ja koiranputken suuria juurakoita kannattaa kitkeä voikukkaraudalla niiden lopulliseksi nujertamiseksi. Monivuotisten rikkakasvien läpipuskeutuminen vähenee vuosi vuodelta sitä mukaan kun niiden juurakoiden ravinnevarastot ehtyvät turhiin kasvuponnisteluihin. Lopulta lierot ja muut hajottajat tekevät selvää kuolleista juurakoista.

Katettua maata ei voi harata, mutta se ei ole tarpeenkaan. Eliötoiminta pitää maan pinnan kuohkeana ja ilmavana haraamattakin. Savimaassakaan savikerroksen pinta ei pääse riittävän katekerroksen alla kuivumaan, joten kovaa pintakuorta ei muodostu.

Huonokuntoinen maa ei hetkessä tule hyvään kuntoon edes katteen avulla. Kuohkeissa hiekka-, hieta- ja multamaissa sen vaikutus tuntuu nopeimmin, savi- ja hiesumaissa hitaammin. Yleensä katteen vaikutus alkaa merkittävästi näkyä vasta kolmen vuoden kuluttua, mutta parhaimmillaan sen huomaa jo ensimmäisen kesän aikana.

Lähteet:

Hannele Vainio (toim.), 1991: Luonnonmukainen vihannesviljely. - Hyötykasviyhdistys. 115 s.

Chiara Lombardini-Riipinen & Olli Riipinen, 1998: Aikidoa luonnon kanssa, Johdatus Permakulttuuriin. - Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus Visio. 120 s.